top of page

opiskelu

Opiskelijan ohjaus ja tuki

Opintojen ohjaus

Opintojen ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijaa lukio-opintojen eri vaiheissa sekä kehittää valmiuksia tehdä koulutusta ja elämänuraa koskevia valintoja. Tammerkosken lukiossa ohjausta antavat opinto-ohjaajat, ryhmänohjaajat ja aineenopettajat.

 

 

Ryhmänohjaaja

Ryhmänohjaaja on oman ryhmänsä opiskelijoiden lähiohjaaja sekä ensisijainen yhdyshenkilö koulun ja huoltajien välillä. Ryhmänohjaaja seuraa kurssikertymää, opintojen etenemistä ja poissaoloja sekä puuttuu niihin tarvittaessa. Ryhmänohjaustuokioissa tiedotetaan ajankohtaisista asioista ja ne järjestetään säännöllisesti joka maanantai klo 13-13.20/13.30. Kerran jaksossa on pidempi ryhmänohjaustuokio, jolloin käydään läpi jakson arviointia ja opintojen edistymistä.

 

 

Opinto-ohjaaja

Opinto-ohjaaja ohjaa ja auttaa opiskelijaa mm. kurssivalintojen tekemisessä ja henkilökohtaisen lukujärjestyksen muokkaamisessa. Lukio-opintojen etenemisen sekä jatko-opintoihin ja työelämään siirtymisen tueksi opiskelija laatii itselleen opinto-ohjaajan avulla henkilökohtaisen suunnitelman, joka pitää sisällään opiskelusuunnitelman, ylioppilastutkintosuunnitelman sekä jatko-opinto-ja urasuunnitelman.

 

Opiskelusuunnitelma tarkistetaan aina opinto-ohjaajan kanssa, jos opintoaikaa pidennetään (suunniteltu kesto 3,5 - 4 vuotta) tai nopeutetaan (suunniteltu valmistuminen kahdessa vuodessa) tai siihen tehdään suuria muutoksia. Wilman olleessa kiinni opinto-ohjelman kaikki muutokset tehdään opojen kautta.

 

Syksyllä 2015 tai aikaisemmin aloittaneille järjestetään opinto-ohjauksen pienryhmä- ja luokkatunteja erillisen ohjelman mukaisesti. Tunneista tiedotetaan mm. Wilmassa.

 

Syksyllä 2016 uuden opetussuunnitelman mukainen OP1-kurssi järjestetään lukio-opintojen aluksi ja tämän kurssin puitteissa tutustutaan mm. lukio-opintojen käytänteisiin ja opintojen rakenteeseen.

 

 

Aineenopettaja

Aineenopettaja seuraa opiskelijoita oman aineensa opintojen etenemisessä ja ohjaa niiden suunnittelua.

 

 

Erityisopetus

Erityisopetuksen tavoitteena on arvioida opiskelijan oppimisen ja opiskelun tuen tarvetta. Erityisopettaja tarjoaa tietoa, opetusta ja ohjausta erilaisissa oppimisen ongelmissa. Työtapoja ovat opettaminen, keskusteleminen ja tarvittaessa eteenpäin ohjaaminen. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille tehdään kielellisten taitojen alkukartoitus, lukiseula. Alkukartoituksen, opiskelijoiden toiveiden ja opettajien suositusten perusteella opiskelijoille tarjotaan OP5 Lue-kurssia ja yksilöllistä erityisopetusta. Kurssin tavoitteena on tutustua itseen oppijana ja tehostaa omaa opiskelua. OP5-kurssilla arvioidaan opiskelijan lukitaitoja ja laaditaan tarvittaessa lausunto ylioppilastutkintolautakuntaa varten. Erityisopettaja antaa lausunto- ja erityisjärjestelyohjausta lukioaikana ja ylioppilaskirjoituksia varten. https://www.ylioppilastutkinto.fi/fi/ylioppilastutkinto/yleiset-maaraykset-ja-ohjeet

 

 

 

Opiskeluhuoltoryhmä

Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista sekä opiskeluympäristön terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Opiskeluhuoltoa toteutetaan sekä yhteisöllisenä että yksilökohtaisena opiskeluhuoltona (Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1297/2013) 3§). Yksilökohtainen opiskeluhuoltoryhmä toteutuu aina tapauskohtaisesti ja tarpeen mukaan.

 

 

 

Opintojen aloitus

Opiskelijat saavat opintojen alkaessa valmiin lukujärjestyksen ensimmäiseen jaksoon. Tämän lukujärjestyksen mukaan opiskellaan useita kursseja omassa ohjausryhmässä. Näin tutustuminen muihin oman ohjausryhmän opiskelijoihin on helpompaa. Tätä tukee myös ensimmäisten jaksojen aikana toteutettava OP1-kurssi. Kurssilla tutustutaan oman ryhmän ryhmänohjaajaan, opiskelijoihin, luokattoman lukion opiskelusysteemiin, koulun käytänteisiin ja Sampolan rakennukseen. Kurssin aikana myös terveydenhoitaja, erityisopettaja, kuraattori ja psykologi kertovat omasta toiminnastaan. Kurssilla käsitellään erilaisia opiskelutekniikoita ja oppimistapoja. Kurssilla saa myös tärkeät käyttäjätunnukset, joilla kirjaudutaan koulun tietokoneille sekä lukion sähköisiin toimintaympäristöihin ja oppimisalustoille. Kurssilla opetellaan myös koulun sähköisissä ympäristöissä toimimista sekä käydään läpi lukio-opetuksessa tarvittavia tietotekniikan käytön perusteita. Ensimmäistä lukuvuotta koskevat muiden jaksojen valinnat tehdään ensimmäisen jakson aikana opinto-ohjaajien ja ryhmänohjaajien avulla. 

​

​

​

​

​

bottom of page